5/18/2015

KUULUMISIA JA LIIBALAABAA

On taas vaihteeksi vierähtänyt pitkä aika siitä kun viimeksi jotain tänne kirjoitin. En ala tekemään niitä perinteisiä blogipahotteluita, sillä se kuullostaa aina siltä että blogia olisi pakko pitää väkisin pystyssä. Muutenkin tuntuu, että jokainen bloggaaja pahoittelee joka toisessa postauksessa sitä blogitaukoa samoilla syillä ja lauseilla. Tekisi mieli joka kerta kommentoida, että on hei mimmi sun ihan oma asiasi milloin kirjoitat ja milloin et, eikä sun tarvitse pahoitella sitä kenellekkään. Noh, kuitenkin oon täällä taas ja ajattelin muutaman sanan kuulumisistani kirjoittaa. 



Mun nimi tosiaan pitäisi olla siellä tämän kevään ylioppilaiden joukossa (en usko tätä asiaa ennen kuin näen sen..) ja kuten viime postauksessa puhuin, kävin siellä Ivana Helsingin liikkeessä katsomassa erästä tiettyä mekkoa. Mekko lähti mun mukaani ja lisäsinkin siitä kankaasta kuvan instagramin puolelle. Oon kyllä huikean onnellinen siitä, ettei mun tarvitse stressata koulusta enää hetkeen. Tuntuu ehkä hieman helpommalle hengittää. 

Siihen saattaa tosin vaikuttaa myös se, että ylihuomenna ( 20.5 ) on mun syntymäpäivä. Oon silloin 19-vuotias mimmi ja itseasiassa sinä päivänä myös lentämässä Amsterdamiin. Ostettiin Hannan kanssa viime viikolla liput Dameihin ja lähdetään sinne viettämään vielä viimisiä päiviä ennen ylioppilasjuhlia ja sitä säätöä mitä niistä seuraa. Mulle saa vielä siis heitellä matkavinkkejä ja varsinkin museovinkkejä! Arvatkaa vaan oonko ihan fiiliksissä hahah. 


Nyt oon vielä tämän ja huomisen aamun Raumalla mun lapsuudenkodissa paijaamassa kissoja ja syömässä Äitin tekemiä herkkuja. Oon katsonut Pretty Little Liarssin viisi tuotantokautta tämän kuun aikana, vaikka olen tainnut niistä jokaisen jakson nähnyt jo kertaalleen. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti ja mulla on ollut hirveesti aikaa maata kotona peiton alla. Oon myös lukenut paljon ja niitä kirjoja voisinkin tänne heitellä omaan postaukseen sitten kun siihen on aikaa ja jaksamista. Mun pitää kuitenkin ehkä miettiä vielä hetki mitä siihen kettureppuuni pakkaan kun keskiviikkona lähden maailmalle. Yhden viikon kesäloma maistuu tosi hyvälle. 

5/05/2015

IVANA HELSINGIN LAKANARAKKAUTTA

Eilen mulla oli poikkeuksellisesti duunia meidän Sellon liikkeessä ja ennen töiden alottamista kävin pyörähtämässä Sellon Anttilan Outletissa. Onneksi kävin, sillä silmiin osui Ivana Helsingin pussilakanasettejä. Puhuin tässä postauksessa katselleeni Marimekolta tulevaa ylppärimekkoani ja toinen mekkovaihtoehto löytyykin Ivana Helsingiltä. Niillä on yksi mallisto joka koskee mun yksiä lempisatuhahmoja, jossa on yksi tietty mekko joka huutaa selvästi mun nimeä. Oon sopivasti muuten huomenna menossa sovittamaan sitä tiettyä mekkoa Ivana Helsingin liikkeeseen ja tekemään lopullista päätöstä mun mekkopulmasta. (Kukapa olisi uskonut, että mulla joskus sellainenkin ongelma elämässäni on...) Kerron lopputuloksesta varmasti täälläkin!


Noh, kuitenkin palatakseni takaisin niihin lakanoihin ja alkuperäiseen aiheeseen totesin siellä Anttilan outletissa tarvitsevani kipeästi (lue: haluavani kipeästi) uusia lakanoita ja nappasin kolmet mukaani. Voisin jättää selittämisen tähän ja luoda itsestäni rikkaan akan vaikutelman, mutta ehkä en kuitenkaan haha. Mun oli pakko käydä kysymässä myyjältäkin onko noissa nyt varmasti oikea hinta, sillä lakanasetit olivat alennuksessa kympin kappale. Viimeksi kun katsoin noita ne taisi olla sen 59,90€ per setti tai jotain vastaavaa, joten nyt otin ja kipitin varmaan hullun kiilto silmissäni uusien lakanoideni kanssa nopeasti kassalle.

Mä oon maailman huonoin tarjoushaukka, sillä unohdan aina kaikki tarjoukset tai ne menee multa täysin ohi. Oon siis aina tosi onnellinen kohdatessani sattumalta hyviä tarjouksia. Mä oon myös maailman huonoin petaamaan sänkyäni ja nykyisessä kodissani jossa olen asunut kohta vuoden olen pedannut sängyn säälittävästi ehkä kerran tai kaksi. Pitäisi varmaan palauttaa kyseinen taito mieleeni ja elämääni. Kotona asuessani petasin tunnollisesti sängyn enemmän tai vähemmän kauniisti joka aamu, mutta opiskelijaelämää viettäessäni se tapa on karsiintunut elämästäni kokonaan. Terkkuja vaan Äidille!

5/04/2015

"I ATE HIS LIVER WITH FAVA BEANS AND A NICE CHIANTI"

Tässä huonot kuvat mun karvaisista ja rasvaisista jaloista ei-parantuneen tatskan kera. Huomasin äsken myös paitani reikien näkyvän mukavasti. Noh, kuitenkin käväsin Miska Dodenilla tossa yhtenä päivänä Damnation Inkissä Sörnäisissä kirjaimellisesti hakattavana. Sama heppu on tehnyt mun toiseen sääreen sellaisen akan jolla on lyöty luu kurkkuun ja nyt oli siistiä päästä ottamaan toinen leima Miskalta. Tohon mun reiteen siis ilmestyi kuva pääkallokiitäjästä ja kyseessä on ensimmäinen kuva jolloin oikeesti oli vaikeeta kestää se kivun määrä. 

Sanon edelleenkin, että jokainen joka sanoo ettei tatuoiminen muka satu on valehtelija. Se sattuu ihan saatanasti. Se on epämiellyttävän, kamalan ja typerän tuntuista. Varsinkin nyt kun toi toinen siipi on sisäreidessä ja siiven ylin kulma tulee pelottavan lähelle nivusia oltiin oikeesti niin täysin kipukynnyksen toisella puolella, etten ole mitään vastaavaa kokenut. Ihan karseeta hommaa, mutta onneksi sen kaiken arvoista. Oon ihan älyttömän tyytyväinen meikän uusimpaan ihonpilaajaan, enkä vaan malta odottaa sen paranevan kunnolla ja shortsikelien alkavan. 


Mä olin varmaan 13 tai 14 kun Isi näytti mulle Uhrilampaat ja musta tuntui silloin, että mun koko maailma räjähti. Sen jälkeen katsoin kaikki leffat ja ahmin kirjat, sekä mietin Hannibal Lecterin kiehtovaa persoonaa pienessä päässäni. Uhrilampaat jäi kaikkein tärkeimmäksi ja sen tarina kolahtaa muhun edelleen joka kerta yhtä paljon kuin silloin ensimmäisellä katselukerralla. Sain silloin sen idean pääkallokiitäjä- tatskasta ja se idea ei sitten koskaan mielestä poistunutkaan. Mun sisäinen Anthony Hopkins fanityttö ei koskaan kuollut. 

Tosta piti tulla joku kiva pikkukuva käteen, mutta suunnitelmat muuttuu. Tärkeintä on kuitenkin se, että oon itse ihan jumalattoman tyytyväinen ja onnellinen mun markkina-arvon laskemisesta ja uudesta rakkaasta reidessä. Vielä onnellisempi olen ehkä siitä, että selvisin ja kestin sen ottamisen enemmän tai vähemmän kunnialla.  Hyvä meikä ja kiitti vielä Miska!