7/30/2015

MAAILMAN PARHAIN VAARI JA MAAILMAN HIENOIN JOPO

En tiedä onko blogin tai sosiaalisen median ylipäätään puolella tullut ikinä ilmi sitä miten läheisiä ollaan mun Äidin vanhempien, eli mun Mummon ja Vaarin kanssa. Mummo ja Vaari ovat mun suurimpia roolimalleja tässä elämässä ja kunnioitan heitä varmaan enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa. Ollaan vietetty lapsuudessa ihan järjettömän paljon aikaa heidän kanssaan ja se määrä rakkautta mitä olen Mummolasta saanut on ollut ihan uskomatonta. Niillä kahdella on sellainen elämänasenne, parisuhde ja arvomaailma mitä saan vain toivoa itselleni siunaantuvan jossain vaiheessa. Voisin hehkuttaa heitä loputtomiin, mutta siirryn ehkä itse asiaan. 


Muutama viikko sitten olin Raumalla käymässä ja Mummolassa selitin jotain Vaarille siitä, miten haluaisin hankkia pyörän Helsinkiin. Vaari tuntee mut sen verran hyvin, että tietää mun saavan päähäni aina jotain tiettyä, joten kysyi multa millaista pyörää olen ajatellut. Kerroin katselleeni kirppareilta vanhan mallista Jopoa ja erityisesti keltaisia yksilöitä. Vaari innostui tästä ideasta ja loppu onkin jo kuvissa esillä. 

Silloin kun menin yläasteelle, mulle piti hankkia uusi pyörä vanhan jäädessä liian pieneksi. Kierrettiin silloin kuusi vuotta sitten Vaarin kanssa Rauman kirpputoreja ja löydettiin sellainen ns. mummopyörä joka yhdessä purettiin osiin, kunnostettiin ja maalattiin just sellaiseksi kuin minä itse silloin halusin. Suurimman osan duunista teki kylläkin Vaari, mutta olin kovin innoissani maalaamisesta ja siitä tulikin mustavalkoraidallinen jota koristi muutamat tähdet. Juuri sopiva siis meikälle emoaikojeni parhaassa vaiheessa. Se pyörä toimii mun pyöränä edelleenkin Raumalla, mutta musta on nyt ihanaa miten mulla on Helsingissä oma pyörä joka on myöskin Vaarin laittama. Se on just sen sävyinen keltainen Jopo minkä halusin ja sillä pystyn vetelemään onnellisena, aurinkoisena ja kiitollisena ympäri Helsinkiä. Vaari on paras. 

8 kommenttia:

  1. Nyt on kyll aika hiano pyörändeerus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja oon kyllä ihan samaa mieltä!

      Poista
  2. Oi miten hieno!! Ihanaa että oot niin hyvissä väleissä isovanhempiis, tulee ihan ikävä omaa mummua ja ukkia, ne oli kans iha parhaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin onnekas mun isovanhempien suhteen ja uskon, että sinäkin olet ollut omiesi suhteen <3

      Poista
  3. Oon vanhus ja heti ensimmäisenä huolestuin siitä, että muistathan laittaa sen rungosta kiinni, ei etupyörästä. Tein sen mokan typeryyksissäni ja nyt olen jopoa köyhempi :( noi pöllitään kahdessa sekunnissa.

    hieno pyörä kuitenkin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on onneksi hyvät lukot ja oon tosi varovainen ton kanssa! Kiitos.

      Poista

finnish & english only
contact: nelli.kentta@hotmail.fi