9/20/2017

IHAN PUHTAALTA PAPERILTA

Täällä mä nyt oon, aika pyyhityllä paperilla. En väitä, ettenkö olisi muka miettinyt blogia viimeisen kolmen kuukauden aikana, jolloin tänne en ole kirjoittanut. Oikeesti mietin sitä ja tätä kaikkea sometouhua tosi paljon. Päätin tossa heinäkuussa, että jossain vaiheessa syksyllä kun jaksan, tulen tänne kirjoittamaan pitkän yhteenvedon kaikesta, hyvästit blogimaailmalle ja poistan koko paskan. Kuitenkin pari viikkoa sitten mulle laittoi yksi lukija instagramissa pitkän viestin siitä, miten ikävä sillä on mun postauksia. Sen viestin johdosta mä tajusin, että niin on mullakin. 
Oon oikeestaan vasta viimeisen puolen vuoden aikana käsittänyt sen, että mua seuraa netissä ihan oikeita ihmisiä. Kuulostaa tosi typerältä, mut sillon kun ne seuraajamäärät näkee vain numeroina on aika hankala käsittää niiden olevan jotain eläviä olentoja ruudun toisella puolella. Sellaisia jotka puhuu toisilleen, tekee asioita ja tuntee ihmisiä. Sellaisia jotka kirjoittaa keskustelupalstalle sun olevan ruma kun olet lähikaupassa ilman meikkiä. Sellaisia jotka tulee baarin vessassa ilmoittamaan sulle, että olet tosi ärsyttävän olonen tyyppi. Mut myöskin sellaisia jotka kirjoittaa sulle pitkän viestin ihan vaan piristämään sun päivää, jotka tulee festareilla halaamaan ja jotka kertoo sulle Monkin sovituskoppien jonossa, että noi farkut varmaan sopis sulle tosi hyvin. 

Aika kummallista. Teitä siellä ruudun toisella puolella on kuitenkin aika hiton paljon, enkä mä tiedä ketä te olette tai millaisia te ootte. Tiedän vaan sen analytiikan ja datan mitä saan kävijöistä ja tykkääjistä, mut se ei paljoa kerro. Tapasin just kesällä tytön joka oli lukenut mun blogia niin pitkään, että muisti mun emoajat ja pakottavan tarpeen muokata kaikki kuvat keltaisiksi (sos). Mä en kuitenkaan tiennyt siitä mimmistä yhtään mitään. 
Oikeesti se syy miksi en ole edes ahdistuksissani uskaltanut kirjautua blogin tunnuksille sisään on myös se, että mun elämässä on tapahtunut kesän aikana tosi paljon kaikkea. Ihan järjettömästi siistejä juttuja ja sitten tietty vastapainoksi niitä vähemmän siistejä juttuja. Mun elämäntilanne on muuttunut täysin, eikä kaikki asiat ole menneet ihan niin kuin mä itse suunnittelin. Mulla on siis aina ollut tosi vaikeaa hyväksyä sitä faktaa, ettei kaikki aina mene kuten päässäni olen ajatellut niiden menevän. Oli kyse sitten positiivisista tai negatiivisista asioista. 

Mä kuitenkin kirjoitan varmasti pian tänne siitä, että mä nykyään opiskelen ammattikorkeassa (jep????) ja teen työkseni kaikkia sellaisia juttuja mitä en oikeen vielä edes itse ymmärrä. Ajattelin vain tulla nyt avaamaan blogin takasin. Mut siis summa summarum: oon vaan vähän kyseenalaistanut itseäni ja sitä mitä tällä hetkellä haluan tehdä. Kaikki siis oikeesti ihan hyvin, toivottavasti myös teillä on!

Ps. Mulla on uus kamera minkä ostin videoiden kuvaamiseen, eli niitä myös on tulossa ja pian! 

5/08/2017

ONKO KAIKKIEN PAKKO HALUTA LAPSIA

Mä en halua lapsia. Ainakaan biologisia. En ole koskaan halunnut, enkä luultavasti koskaan tule haluamaan. Se on yksi ainoita isoja asioita, mistä olen aina ollut samaa mieltä. Mun mielipide saattaa tietenkin muuttua, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä, mutta ainahan se on mahdollista. Varsinkin se, että joskus adoptoisin jonkun lapsen saattaa hyvinkin olla mahdollista. Maailmassa kun on loputtomiin lapsia, joilla ei ole perhettä tai jotka ansaitsisivat niin paljon parempaa. Silti, en vain usko millään, että tämä erittäin vahva mielipiteeni lapsien saamisesta muuttuu. 

Mun mielipide ja päätös ei enää perustu siihen, että vihaisin lapsia. Tosin inhosin lapsia silloinkin kun olin itse lapsi. Enää en inhoa ja jotenkin kuvittelen, että saattaisin olla jopa ihan hyvä äiti. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku muu haluaa lapsia, enkä pidä niitä ihmisiä millään tasolla huonompina kuin itseäni. Ymmärrän sen, miksi ihmiset haluavat lapsia ja perustaa perheen vallan mainiosti. Mä en vain halua lisää lapsia tähän maailmaan. Piste.


Maapallon ja ihmisten tilanne on huolestuttava, eikä sen tilanteen pahenemiseen näy mitään loppua. Olemme ylikansoitettu planeetta, eikä kukaan voi kieltää sitä. Eriarvoistuminen kasvaa, köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu, öljy loppuu ja jääkarhut hukkuu. Sitäkään kukaan ei voi kieltää. Mikäli tutkijoita uskoo, maapallon tila heikkenee huomattavasti vuoteen 2050 mennessä, jos ihmiset jatkavat nykyistä elämäntapaansa. Lajien sukupuutto, tehotuotanto, ekosysteemien katoaminen, ympäristön saastuminen, ihmisten kulutustavat, väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Keksisin loputtomiin syitä, miksi maapallon tilanne on huolestuttava ja miksi en halua tänne enää yhtään enempää ihmistä. Onhan tää planeetta nyt oikeesti tosi paska keissi. 

Muutamien terveydellisten syiden vuoksi en ole edes varma, olisiko mun järkevä hankkia lapsia. Vahvasti periytyvät sairaudet kun on suhteellisen ikäviä, enkä tiedä kestäisikö mun moraali sitä, että minä olisin jollain tasolla syypää oman lapseni sairastumiseen. Enkä edes tiedä voinko itse saada lapsia. Monet tuntuvat ajattelevan, että se on itsestäänselvyys. Ei se ole.

Lopulta kaikista eniten omaan lapsettomuuspäätökseeni vaikuttaa se, etten vain yksinkertaisesti nää tulevaisuutta, jossa minulla olisi omia lapsia sisältävä perhe. Olen kuullut loputtomiin lauseita "kyllä sitten kun sun biologinen kello alkaa tikittää" ja "olet niin nuori edes miettimään tuota asiaa", mitkä kerta toisensa jälkeen vaan suoraan sanottuna vituttavat. Ne tuntuvat siltä, ettei minulla saisi olla omaa päätöstä kehostani ja elämästäni, vaan pitäisi vain mennä valtaosan mukana niiden yhteiskunnan normien mukaisesti. Ihan kuin elämäni ei voisi olla kokonainen ilman sitä, että olisin vaginastani pullauttanut yhden olennon tähän maailmaan lisää. 

Luin aamulla Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen tästä asiasta (klik) ja siitä inspiroituneena päätin avata myös oman suuni. Nämä ovat isoja asioita, enkä koe olevani mielipiteeni kanssa yksin. Nämä ovat myös todella henkilökohtaisia asioita ja tämä teksi onkin luultavasti yksi henkilökohtaisimmista mitä olen koskaan kirjoittanut. Mun mielestä asioista on kuitenkin tärkeä puhua, vaikka ne olisivatkin vaikeita. 

Summa summarum, minä en halua lapsia. Ja se on ihan okei. 

5/04/2017

MAJOITTUMINEN TUNTEMATTOMIEN IHMISTEN KANSSA REISSUSSA - MILLAISTA SE ON?


Kööpenhaminan reissulla majoituin ensimmäistä kertaa dormissa, jossa oli siis 12 ihmiselle paikka nukkua. Ei se jännittänyt, mutta en vain tiennyt mitä siitä voisi odottaa. Budjettireissaajalle dormissa nukkuminen on ehdottomasti paras vaihtoehto, koska sillä säästää oikeesti tosi paljon. Mulle viisi päivää tuolla maksoi satasen ja muutaman euron siihen päälle, mikä ei mun mielestä ole kovinkaan iso summa hyvästä yöpaikasta. Ainakin jos vertaa hotelleihin.

Mulla oli huonetovereina 11 miestä, tosin yhtenä yönä sain nauttia erään kiinalaisen tytön seurasta. On tietty erikseen mimmien ja jäbien dormeja, mutta mulle ei ollut asialla mitään väliä, joten otin vaan mixed roomin, mihin pystyi majoittumaan sukupuolesta riippumatta kuka vain. Oli tosi kivaa ja suhteellisen rauhallista. Muutamien tyyppien kanssa ystävystyttiin ja erään huonekaverin kanssa käytiin jopa yhdessä bailaamassa. Mulla sattui hyvä tuuri, joskin eräs miehistä kehitti muhun jonkun suunnattoman rakkauden. Se oli vähän kiusallista, mutta siitä selvittiin. Tosin, se edelleenkin lähettelee mulle tekstareita.

Kaiken kaikkiaan suosittelen dormissa majoittumista tosi paljon, varsinkin jos ei ole mitenkään erityisen mukavuudenhaluinen. Huoneissa on kuitenkin kaapit, (kannattaa muistaa se lukko ottaa mukaan matkaan, sillä mä melkein unohdin sen..) joihin tavarat saa turvaan muilta. Ei siis tarvinnut pelätä varastelua tai mitään muutakaan. Tietenkin joillekin ihmisille on helpompaa nukkua kuorsaavan kuoron vieressä ja joillekin vaikeampaa. Mä koin sen kuitenkin aika helpoksi, koska olin aina yöllä niin väsynyt, että uni tuli heti. Ainoana miinuksena oli tietenkin se, että eli aika pitkälti muiden päivärytmissä. Yöllä tullessa takaisin huoneeseen, ei voinut laittaa valoja päälle, vaan kännykän valossa piti yrittää etsiä hammasharjat ja muut. Aamulla heräsi aikalailla silloin kuin muutkin.

Oli kuitenkin erittäin kivaa ja dormissa majoitun kyllä jatkossakin! Isot suositukset Urban Houselle, joka sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta, on täynnä hyvää porukkaa ja erilaisia huoneita! 

5/02/2017

BLOGIMAAILMA PELOTTAA, ONKO SE PILALLA?


TAKKI: Kämppikseltä varastettu, eli luultavasti Uffista REPPU: Marimekko KENGÄT: Vans HAME: ????

Sinä aikana kun olen pitänyt blogia, (ja ottanut säälittäviä asukuvia tai ainakin niiden yrityksiä) koko blogimaailma on muuttunut täysin. Ei sillä, ettenkö nauttisi suunnattomasti niistä kauniista kuvista, jotka näyttävät olevan suoraan muotilehdestä repäistyjä. En jaksa kuin nostaa hattua niille, jotka niitä jaksavat viikosta toiseen taikoa tänne internetin maailmaan. Viimeistellyt asut ja täydelliset sijainnit näyttää kuvissa ihan jumalattoman kauniilta ja niitä on ihana katsoa. Mua kuitenkin häiritsee ja mietityttää ne jollain tavalla suuresti. Enkä taida olla ainoa. 

Mä aloin lukemaan blogeja melkein kymmenen vuotta sitten sen takia, että niiden avulla oli kiva kurkata toisten elämään. Oli kiva nähdä mitä vaatteita he pukivat jonain päivänä töihin ja oli mielenkiintoista katsella jonkun ihmisen elämää vähän kuin ikkunan läpi. Kuulostaa aika hullulta stalkkerilta, mutta sehän on yksinkertaisesti se syy, miksi jotkut blogit menestyvät ja jotkut eivät. Ihmisiä pitää kiinnostaa se henkilö. Se on myös tärkein tekijä mikä saa minut lukemaan blogeja. Ei ne täydelliset kuvat ja uskomattomalta vaikuttava elämä, vaan persoona sen kaiken takana. 

Blogimaailma on nykyään niin siloteltu, että se luo tietenkin paineita. Lukijoille, mutta myös kirjoittajille. Totta kai pitää omistaa medianlukutaitoa ja ymmärtää, ettei kenenkään todellinen elämä näytä samalta kuin blogin tai instagramin virheettömissä kuvissa. Mua kuitenkin huolestuttaa se, että jos mulle tulee niistä välillä edelleen jonkinlainen alemmuuden tunne, niin millainen tunne niistä olisi tullut mulle 12-vuotiaana? Mä kuitenkin opiskelen media-alaa ja olen kasvanut blogien parissa. Mun pitäisi kyllä tiedostaa niiden valheellisuus täysin. 

Millainen tunne niistä tulee nyt 12-vuotiaille? Tajuaako ne, ettei suosituimmat muotibloggaajat aina näytä virheettömiltä? Näkeekö ne sen, että jotkut muokkaavat kuviaan todella rajulla kädellä? Miten paljon koko blogimaailma muokkaa niiden lapsien itsetuntoa ja kauneuskäsitystä? Tuleeko niille se fiilis, että niidenkin pitäisi pumpata huulet täyteen ja laittaa täytettä silmäryppyihin heti kun siihen vain on mahdollisuus?

Se, miten media tekee itsetuntopaineita ei ole mitenkään uusi asia. Kuitenkin mitä enemmän olen seurannut bloggaajia, jotka esimerkiksi Youtuben kautta ovat saaneet niitä hyvin pieniä ihmisiä seuraajikseen, olen miettinyt asiaa paljon enemmän. Hyvin pienillä ihmisillä kun on tapana idolisoida toisia ihmisiä. Sillon kun idolisoi, tulee sokeaksi sen toisen ihmisen tekemisille. Näen kuitenkin bloggaajat ja julkkikset huomattavasti eri asioina mitä tähän asiaan tulee, koska on paljon helpompi ymmärtää Kylie Jennerin elämän olevan suhteellisen epänormaalia ja hänen kuvansa julkisuudessa todella kapeaksi. Bloggaajat ja vloggaajat ovat kuitenkin helposti lähestyttävämpiä ja samaistuttavia henkilöitä, joten uskoisin niiden elämästä tulevan paljon helpommin tietynlaisia paineita kuin Kardashianien. Eihän ne ole miljonäärejä ja koko maailman tuntemia henkilöitä. Ne ovat vain suomalaisia ihmisiä jotka kuvaavat ja kirjoittavat.  

En todellakaan sano, että täydelliset asukuvat, instagramin hienosti asetellut ruokakuvat ja muka rennosti pellavalakanoissa pötköttely olisivat mitenkään vahingollisia muille ihmisille. Mä tykkään katsoa niitä ja varmasti moni muukin tykkää. Mua vain pelottaa se, että miten paljon pidemmälle blogien silottelun voi viedä. Milloin näistä katoaa se alkuperäinen idea, vai onko se jo kadonnut?

Näissä kuvissa mun anorakki on niin tiukasti kiinni, että mun kaksoisleuka näyttää aika mielettömältä ja pää laatikolta. Vikassa kuvassa mulla on muovipussissa soijatikkuja, joita olin metsästänyt pakastealtaista viikkoja. Ne teki mut tosi onnellisiksi. Tältä minä näytän ja minussa on aika paljon virheitä. Mut hei, kenessäpä meissä ei olisi? 

KUVAT: Joanna Suomalainen

4/28/2017

ANORAKKINEN TYTTÖ


LIPPIS: Supreme ANORAKKI: R-Collection FARKUT: Dr. Denim REPPU: Marimekko SUKAT: Marimekko KENGÄT: Vans

Anorakit ovat ihania ja rakastan tuota nykyään liian isoa mustaa R-Collectionin täydellistä yksilöä kovasti. Niiden pukeminen päälle ja ottaminen pois on vain sellainen työmaa, etten kovinkaan usein anorakkia päälleni pue. Se päällä kuitenkin on aina sellainen tietynlainen seikkailufiilis, että tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. On olo, että on valmis kaikkeen. 

Puhuin aikaisemmin siitä, miten olen alkanut käymään vaatteitani läpi ja myymään / heittämään pois niitä turhia rättejä. Löysin ihan järjettömän määrän lippiksiä joita en koskaan käytä. Esimerkiksi tota kuvissa näkyvää Supremen lätsää en käytä ollenkaan, vaikka tykkään siitä todella paljon. Nyt se on valikoitunut monena päivänä päähän ja siinä on vähän sama juttu kuin anorakeissa. Tuntuu, että on valmis kaikkeen. 

Mä luon vaatteille paljon tunnetiloja. Esimerkiksi mulla on Karhun harmaat collagehousut, joita käytän vain kun olen surullinen. Siihen surulliseen asukokonaisuuteen kuuluu harmaa suuri huppari, jota voisi mekkona käyttää. Näytän siinä ihan siltä, että olisin karannut vankilasta. En osaa laittaa niitä vaatteita päälleni silloin kun olen onnellinen, koska olen lokeroinut ne surullisiksi vaatteiksi. Tekeekö tätä joku muu? Koska onhan toi nyt ihan naurettavaa. 

Noi kuvassa näkyvät vaatteet ovat kuitenkin iloisia. Onneksi. 

KUVAT: Roosa Kallio 

4/25/2017

MAAGINEN PAIKKA - LATERNA MAGICA

Käveltiin Roosan kanssa viikko sitten Rauhankadulla ja bongattiin pienen antikvariaatin näköinen paikka, johon päätettiin mennä pyörähtämään. Onneksi päätettiin, sillä se olikin maagisin paikka hetkeen. Kirjapinon takana oleva myyjä neuvoi meidät salaiselta tuntuvaan taidenäyttelyyn, kertoi liikkeen historiasta ja oli muutenkin paras asiakaspalvelija jonka olen hetkeen kohdannut. Ihana nainen. 

Luin netistä, että kuvissa näkyvän hyvinkin vaikuttavan näyttelypaikan lattiana toimii Helsingin peruskallio. Ihan hiton siistiä! Nyt oli meneillään Seppo Tuomaalan näyttely "Sinä iltana Fidel lähti pois", joka on dokumentaarinen sarja Kuubasta. Tekijä vietti marraskuun Kuubassa ja marraskuun lopullahan Fidel Castro kuoli, jonka vaikutus sitoi valokuvasarjan ja historian yhteen. Todella vaikuttavia kuvia. 


Paikka on täynnä kirjoja ja niiden läpi käymiseen menisi varmasti päiviä. Nopealla vilkaisulla löysin niin spesiaaleja löytöjä, että päätin mennä paikalle paremman ajan kanssa ihan vain tutkimaan. Laterna Magica on erikoistunut valokuva-, elokuva- ja taidekirjoihin, jotka mulla henkilökohtaisesti ovat aiheina lähellä sydäntä. Siksi se paikka kolahtikin niin kovaa. Tähän saattoi vaikuttaa myös vanhojen kirjojen tuoksu, tunnelma ja meneillään olevat mielenkiintoiset näyttelyt. 

Puhuttiin myyjän kanssa siitä, miten nykynuoret eivät muka lue. Onneksi oma lähipiirini on sen verran kulttuurista ja kirjallisuudesta nauttivaa porukkaa, että minun on vaikea kuvitella miksi joku ei haluaisi lukea. Tulevien kuukausien aikana raahaan varmaan puolet ystävistäni selailemaan kirjoja ja ihailemaan kuulema melkein joka kuukausi vaihtuvia taidenäyttelyitä. Rakastan antikvariaatteja, kirjoja ja taidetta, joten paikan löytyminen oli aikamoinen aarre. Välillä vaan kannattaa mennä tuntemattomiin paikkoihin sisään tutkimaan. Ei sitä koskaan tiedä mitä sieltä löytyy. 

Rauhankatu 7, menkää oikeesti ihmettelemään! 

Ps. Miettikää miten hienona kuvauspaikkana tota mestaa voisi käyttää!

4/12/2017

PYÖRÄILYKAUSI ON VIHDOIN AVATTU


TAKKI: Cubus AURINKOLASIT: H&M MEKKO: Bik Bok KENGÄT: Adidas

Mä ja mun maailman parhain keltainen pyörä ollaan odotettu pyöräilykauden avaamista syksystä asti. Eilen se päivä vihdoin koitti ja siinä pyöräillessäni tajusin tuntevani vihdoin sen todellisen kevään fiiliksen. Sen, että helkkari taas yhdestä talvesta todella selvittiin. 

Vierastan edelleen Helsingissä pyöräilemistä, koska se tuntuu jollain tavalla tosi vaaralliselta. Täällä on huomattavasti enemmän liikennettä kuin rakkaassa kotikaupungissani, jossa on helppo pyöräillä kaikkialla. Pyöräilin koko peruskoulun ajan kouluun ympäri vuoden, oli sitten lumimyrsky tai kaatosade. Kerran oli niin paljon pakkasta, että mun ripset jäätyivät kiinni toisiinsa. Silloin pyöräily oli osa mun jokapäiväistä elämää.

Mua ihan hävettää se miten huono olen liikennesääntöjen suhteen. Löydän itseni useasti tilanteesta, etten edes tiedä missä pitäisi pyöräillä. Mulla tosiaan ei ole ajokorttia, mutta mopokortti löytyy edelleen lompakosta. Siitä kortista ei enää ole mitään hyötyä, mutta sen olisi ehkä pitänyt opettaa mut lukemaan liikennemerkkejä. No ei opettanut. 

Sillon kun täytin 18, mietin kauan ajokortin ajamista. Mä jopa seisoin varmaan puoli tuntia erään autokoulun edessä ja lähdin häntä koipien välissä kotiin. Eihän täällä Helsingissä yhtään mihinkään sitä ajokorttia tarvitse, mutta esimerkiksi töiden kannalta siitä olisi paljon hyötyä. Olisihan se myös aika siistiä osata ajaa autoa. Se on semmosta aikuisten hommaa. Vähän niinku plussakortin hankkiminen. Ehkä sitten jonain päivänä. Nyt kuitenkin kiidän pyörälläni ympäri kaupunkia ja kertaan ne helvetin liikennesäännöt netistä.

4/01/2017

VANHA KUNNON YSTÄVÄKIRJA

Te tiedätte miten tää homma menee! Vanhat kunnon ystäväkirjat, eli blogin parhaimpia juttuja. Tämän haasteen varastin Annikan blogista.


Nimeni on… Nelli Aliisa Kenttä

Jotkut tosin kutsuvat minua… Mulla ei ole ikinä ollut kovinkaan paljon lempinimiä, mun kuvitteellinen räppinimi on MC Kenttä ja jotkut kaverit heittää siitä läppää, varsinkin mun kämppis. Jostain syystä mua kutsutaan myös paljon ihan vaan etunimi + sukunimi kombolla. Sit on myös Nelbero, Nepa ja Illen. Äiti kutsuu mua pupuliiniksi silloin kun oon ollut kiltisti. Jos en oo ollut, oon Nelli Aliisa. 

Oon syntynyt… Raumalla 20.5.1996. Mun äiti aina pakottaa mut kuuntelemaan jokaisina synttäreinä huonon tarinan mun synnytyksestä jonka osaan jo ulkoa. Äiti on vähän tommonen. 

Pienenä olin varma että minusta tulee… Halusin olla kissa, agentti tai noita. Edelleenkin hyväksyisin heti noi ammattivalinnat. Olin ton noitajutun suhteen niin tosissani, että etsin Italiasta jonkun koulun missä opetetaan noituutta ja vannoin lähteväni vielä jonain päivänä sinne. 

Kolme parasta piirrettä minussa on… Oon tosi vahva. En siis fyysisesti, koska omistan semmoset Tyrannosaurus Rexin käsivoimat, mutta henkisesti. Empaattisuus ja uteliaisuus kuuluu mun mielestä tähän listaan myös.

Lähitulevaisuuden suunnitelmiini kuuluu… Myydä tavaroitani facebookin kirppisryhmässä ja kerätä matkakassaa, katsoa Skam jälleen kerran alusta loppuun, opetella seisomaan käsillä ja siivota vihdoin ja viimein mun vaatekaappi. 

Suosikkikaupunkini on… Amsterdam. Ihan mieletön paikka. 

Suosikkibiisini tällä hetkellä on… Apua. Varmaan just nyt Litku Klementti & Tuntematon numero - Kimaltava mekko, Topi Saha - Paskainen sydän ja Itä-Hollola Installaatio - Tyttöystävä. Kovia biisejä, kannattaa kuunnella! 

Suosikkiravintolani ja -ruokani siellä on… No johan on vaikea. Tällä hetkellä tykkään tosi paljon Date + Kalen coconut currystä, Soi Soin Sataman Seitanista ja Loosisterin Big Sister Burgerista. Mä voisin syödä pelkästään ulkona ja siksi noita suosikkirafloja on ihan järjetön määrä. Döner Harjusta saa myös tosi hyvää seitania, joka siis on ihan mun ykköslemppari lihankorvike. Nimessäkään ei ole mitään valittamista. 666. 


Suosikkijuomani on… Siis ihan normaali Coca Cola joko tölkistä (siitä kapeammasta) tai lasipullosta. Ainoat oikeat tavat juoda kokista. Oon tosin yrittänyt vierottautua kokiksen juomisesta, koska se on ihan järjetöntä myrkkyä. Pakko myös mainita kaikki Alkon alahyllyltä löytyvät valkkarit ja taskulämmin halpa kalja puistossa. Niissä on fiilistä. 

Suosikkisarjani just nyt on… Skam. Skam. Skam. Skam. Paras sarja pitkään aikaan. 

Suosikkikosmetiikkatuotteeni tällä hetkellä on… En millään osaa sanoa! Varmaan Cliniquen Redness Solutions Instant Relief- puuteri, joka on ollut aikamoinen löytö tälle mun punaiselle naamalle. 

Suosikkisovellus puhelimessani on… Instagram, VSCO, Spotify ja SportsTracker. Pakko myös tunnustaa, että oon jäänyt Jodeliin aika pahasti koukkuun. 

Mitä pakkaat mukaan matkalle? Passi, kamera ja lompakko. Puhtaat alusvaatteet ja hammasharja on tietty aina plussaa. Mä tykkään reissaa ihan minimaalisella määrällä tavaraa.  

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe? Makaan sängyllä X-asennossa alasti, laulan Kentin biisejä (en siis osaa ruotsia) ja syön kaiken ruuan sormin. Mä oon tämmönen suhteellisen hurmaava tapaus. 

Viimeisin sisustusostoksesi? En edes muista. Varmaan tauluille kehyksiä. 

Viimeisin Whatsapp-viesti? "XDDDDDDDDDDD" Aika informatiivinen viesti....

Paras tapa tuhlata 50 euroa? Tietty tähän vois sanoa, että hyväntekeväisyyteen, mutta sanoisin kuitenkin tähän uuden tatskan. 

Bravuurini keittiössä? Kaikki mihin tarvitaan maksimissaan neljä ainesosaa. Pakko ylpeillä, mutta oon historian parhain tekemään makaroni-soijarouhemössöä. 

Perjantai-illan herkutteluja varten ostan kaupasta? Just niitä tiettyjä Rainbown punaisessa pussissa olevia sipsejä (mun kämppis aina pilkkaa mua niistä, koska se itse vihaa niitä), dippiä (atm yleensä sweet chili) ja kokista. Aika usein tosin siihen kylkeen lähtee myös viiniä. 

2/06/2017

SATAA SATAA ROPISEE / FARKKUA JA BOMBERIA


LIPPIS: H&M SILMÄLASIT: *Neubau Eyewear  TAKKI: Monki PAITA: *Emp.fi  FARKUT: Monki KENGÄT: Vans

Varastin mun äitiltä ton Monkin bomberin muutama viikonloppu sitten, enkä ole muita takkeja sen jälkeen käyttänyt. Toi on suhteellisen lämmin (ei todellakaan ole) ja eniten tykkään ehdottomasti tosta oranssista vuoresta. Mun äiti joutuu kokemaan ton kohtalon vaatteidensa suhteen ehkä vähän liian useasti, mutta toivottavasti se alkaa olemaan jo tottunut siihen, että sen tytär on tämmönen loinen ja varas. Terkkuja mamille, oot parhain mami!

Toinen tämän hetken suosikki on noi kuvissa näkyvät silmälasit. Näkeminen on varmaan ainoa asia minkä osaan hyvin ja tuntuu tosi typerältä sanoa, että silti olen tavallaan haaveillut aina silmälaseista. Oon kyllä tosi tyytyväinen siitä, että voin käyttää ihan rauhassa valheellisia silmälaseja ja ilman niitä näen ihan yhtä hyvin. Mun mielestä silmälasit vaan näyttää yksinkertaisesti tosi hyvältä. Ne korostaa kasvoja jotenkin ihan eri tavalla ja tällä hetkellä pidän noista läpinäkyvistä tosi paljon ja siitä, miltä ne saavat mun kasvot näyttämään. Niin monen vuoden jälkeen, kun olen omistanut huonon itsetunnon ja vihannut sitä miltä näytän, on kivaa tuntea edes jotain positiivista omasta ulkonäöstään. Tää on hyvä alku!

* Tuotteet saatu yhteistyönä 

KUVAT MINUSTA: Roosa Kallio

1/08/2017

MIKSI MÄ HALUAN OLLA SINKKU

"Niin sulla ei varmaan vieläkään ole ketään"
"Eiks sua kyllästytä ku oot niin yksin?"
"Sä oot niin kaunis. Miks sä sitten oot sinkku?"
"Miks et vaan alkanut seurustelee sen kanssa? Se olis tehnyt sulle niin hyvää."


Mä oon ollut sinkku monta vuotta. Olen sen ajan ollut yhteiskunnan mielestä ihan yksin. Mun viimeisin parisuhde päättyi tosi kamalalla tavalla, eikä sen jälkeen kiinnostanut sitoutua yhtään keneenkään. Tajusin pian, ettei minun tarvitse juosta kukasta kukkaan, eikä hyvän elämän edellytyksiin kuulu poikaystävä, kuten aikaisemmin luulin. Oikeestaan tajusin, ettei mun tarvitse sitoutua keneenkään muuhun kuin itseeni. Kuulostaa itsekkäältä, mutta sitä se ei ole.

Mun luonteeseen kuuluu se, että tarvitsen paljon tilaa. Siis todella paljon. En koe olevani tilivelvollinen kenellekään omista tekemisistäni, paitsi ehkä äidille. En koe olevani millään tasolla riippuvainen läheisyydestä, enkä ole ihan varma mitä läheisyydestä ajattelen muutenkaan. Kompromissien tekeminen ei houkuta, enkä muutenkaan kaipaa ketään viereeni joka yöksi nukkumaan. Tykkään kovin nukkua äksänä keskellä parisänkyäni. Sitoutuminen aiheuttaa lähinnä kylmiä väreitä.


Tämän tajuamisen jälkeen elämä on ollut huomattavasti helpompaa. Ei ole tarvinnut väkisin etsiä ketään tai kaivata käsi kädessä kävelyä, jota olen muutenkin kyllä aina inhonnut. Elämää voi elää yksin, olematta kuitenkaan yksin. En tietenkään tuomitse ihmisiä, jotka eron jälkeen löytävät viikon päästä uuden poikaystävän, mutta kyseenalaistaisin ehkä sen, osaavatko he elää lainkaan yksin itsensä kanssa. Mun mielestä ihminen ei voi olla täysin valmis tasapainoiseen parisuhteeseen, jos ei ensin osaa olla yksin. Toisaalta, mitäpä minä tietäisin tasapainoisesta parisuhteesta tai parisuhteista edes ylipäätään. En mitään. 


Mä oon täysin okei sen kanssa, että tällä hetkellä haluan olla sinkku. Asia saattaa muuttua vaikka heti huomenna. Eihän sitä koskaan tiedä. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku haluaa olla parisuhteessa. Aika monella läheiselläni tuntuu kuitenkin olevan jonkin sortin ongelma sen kanssa, etten mitään Martti-Petteriä kaipaa vierelleni. Näin juuri erästä ystävääni, jota en ollut pitkään aikaan nähnyt. Heti alkoi pitkä selitys mimmin uudesta poikaystävästä ja siitä, miten ihana se on. Olin tosi onnellinen hänen puolestaan siihen asti, kunnes sieltä tuli pahoittelut siitä, etten minä tunnu koskaan saavan poikaystävää. Mun mielessä kävi kaikki mahdolliset rumat ja ilkeät lauseet, mutta totesin vaan siihen, että niin. Harmi. 

Yleensä mä tipun joidenkin kavereideni elämästä sen jälkeen, kun he taas alkavat seurustelemaan. Usein erotessa minua taas kaivataan. Tässä huomaa kavereiden ja ystävien eron. Se tuntuu kuitenkin aika kurjalta. Toisaalta nyt syksyn ajan olen ollut epäsosiaalisempi kuin vuosiin ja keskittynyt vain itseeni, opiskeluun ja projekteihin joiden ympärillä elän. Se on oikeestaan tehnyt mut tosi onnelliseksi. Sinkkuna oleminen tekee mut just nyt tosi onnelliseksi. Jos se tekee jonkun mielestä musta itsekkään niin fine, oon mielelläni sellainen. 

KUVAT: Maria Autio

1/06/2017

RAVINTOLASUOSITUS: DATE + KALE


Mä en ollut käynyt vielä kertaakaan Kampin viidennessä kerroksessa sen remontoinnin jälkeen, enkä meinannut edes tunnistaa paikkaa kun sinne vihdoin menin käymään. Olin siellä siis melkein kaksi vuotta töissä, mutta nykyään tuttujen käytävien ja kulmien sijaan siellä on upouusi ravintolakortteli. Käväistiin ihanan Joannan kanssa syömässä DATE + KALE:ssa, mikä on mulle (ja varmasti suurimmalle osalle muistakin) täysin uusi tuttavuus. Terveellistä ja ravitsevaa vegaanista ruokaa tarjoileva rafla nousi kertaheitolla mun suositeltavien mestojen listalle. 

Tossa kuvassa on meidän annokset, eli "yoga pot" ja "coconut curry", jotka molemmat olivat jokaisen sentin arvoisia. Ruuassa maistuu se, miten terveellisistä ja hyvistä raaka-aineista se on tehty, sekä miten hyvää sen syöminen oikeesti tekee fyysisesti ja henkisesti. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kyllä te tiedätte. Ihanat astiat, ihana sisustus ja ihanaa ruokaa. En mä taida keksiä yhtään mitään huonoa sanottavaa. Seuraavaksi haluan mennä tonne aamiaiselle syömään jonkun huipun smoothie bowlin.

Hauskaa miten paljon terveellinen ruoka ravintolassa motivoi myös syömään terveellisesti kotona. Pakasteranskalaiset, teidän aikakautenne on nyt päättynyt. 

1/04/2017

VUODEN EKA ASU


LIPPIS: ONLY HUPPARI: Monki TAKKI: Zara HOUSUT: Adidas KENGÄT: Adidas

Etsin yhtenä päivänä kaikista mahdollisista liikkeistä vaaleanpunaista hupparia. Sellaista vauvan pyllyn väristä. Kriteereinä mahdollisimman suuri koko, ei vetoketjua, ei logoja tai mitään muutakaan. Semmosta ei yksinkertaisesti koko Helsingin keskustasta löytynyt. Sitten bongasin tämän hupparin Monkista. Tää on vähän lilaan päin menevä, eli tavallaan kuten paleltunut vauvan pylly. Kelpaa hyvin. 

1/03/2017

LUPAUKSIA VUODELLE 2017

- Yritän pitää itsestäni paremmin huolta. Sekä henkisesti että fyysisesti.

- Vietän vähemmän aikaa Netflixin parissa ja enemmän kirjojen. 

- Vietän vähemmän aikaa baarissa ja enemmän ihan vaan kotona. 

- Vietän vähemmän aikaa myrkyllisten puolituttujen seurassa ja enemmän niiden todellisten ystävien kanssa. 


- En haise kokoajan kauheen paljon tuhkakupilta. 

- Teen paljon töitä, mutta en kuitenkaan polta itseäni puhki kuten tein valitettavasti vuonna 2016.

- Urheilen. Ainakin joskus. Ees vähän.

- En käy yksilläkään kiusallisilla treffeillä jonkun hämärän tyypin kanssa jonka oon löytänyt tinderistä. Vuonna 2016 tuli koettua kiusallisimmat treffit IKINÄ, enkä ota enää mitään mahdollisuutta siihen. Siis naurattaa edes ajatella sitä kokemusta.

- Panostan blogiin, kirjoittamiseen, valokuvaamiseen ja kaikkeen siihen mistä tykkään. Teen muutenkin mahdollisimman paljon asioita mistä oikeesti nautin ja välitän. 

- Avaan laskut heti kun ne kolahtaa postiluukusta. Myös ne ikävät. 


- Välttelen Onnibussin vessoja ihan vaan mielenterveyteni takia. Toisaalta uskon sillä välttelyllä olevan myös positiivisia vaikutuksia ihan fyysiseenkin terveyteen. 

- Matkustan jonnekin ja tutustun siellä uusiin ihmisiin. Jos rahat riittää, jonnekin kauas. Jos rahat ei riitä, vaikka Kerava käy. 

- En sekoile niin paljon aamuyöllä ja juo halpaa kaljaa. Halvan viinin kanssa voi tehdä poikkeuksen.

- Autan muita. Ne voi olla ystäviä, ihan täysin tuntemattomia tai vaikka Saimaan norppia. Kuulostaa suhteellisen jeesustelulta, mutta pidän tätä järjettömän tärkeänä asiana tätä vuotta ajatellen. Pitäisi osata antaa enemmän kuin ottaa.


- Opettelen jotain ihan täysin uutta ja astun pois mukavuusalueeltani, sillä siellä syntyy parhaimmat seikkailut ja kokemukset. 

- En haasta niin paljon riitaa keski-ikäisten miesten kanssa baarissa. Mun pitäisi oppia, ettei humalassa väittelyistä jotka koskee maahanmuuttajia tule yhtään mitään. 

- Rakastun. Johonkin juttuun. Vaikka kenkiin. 

Oon ihan valmis. Tervetuloa 2017.


© nelli kenttä. Design by FCD.