5/08/2017

ONKO KAIKKIEN PAKKO HALUTA LAPSIA

Mä en halua lapsia. Ainakaan biologisia. En ole koskaan halunnut, enkä luultavasti koskaan tule haluamaan. Se on yksi ainoita isoja asioita, mistä olen aina ollut samaa mieltä. Mun mielipide saattaa tietenkin muuttua, mitä pidän hyvin epätodennäköisenä, mutta ainahan se on mahdollista. Varsinkin se, että joskus adoptoisin jonkun lapsen saattaa hyvinkin olla mahdollista. Maailmassa kun on loputtomiin lapsia, joilla ei ole perhettä tai jotka ansaitsisivat niin paljon parempaa. Silti, en vain usko millään, että tämä erittäin vahva mielipiteeni lapsien saamisesta muuttuu. 

Mun mielipide ja päätös ei enää perustu siihen, että vihaisin lapsia. Tosin inhosin lapsia silloinkin kun olin itse lapsi. Enää en inhoa ja jotenkin kuvittelen, että saattaisin olla jopa ihan hyvä äiti. Eikä mulla ole mitään sitä vastaan, että joku muu haluaa lapsia, enkä pidä niitä ihmisiä millään tasolla huonompina kuin itseäni. Ymmärrän sen, miksi ihmiset haluavat lapsia ja perustaa perheen vallan mainiosti. Mä en vain halua lisää lapsia tähän maailmaan. Piste.


Maapallon ja ihmisten tilanne on huolestuttava, eikä sen tilanteen pahenemiseen näy mitään loppua. Olemme ylikansoitettu planeetta, eikä kukaan voi kieltää sitä. Eriarvoistuminen kasvaa, köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu, öljy loppuu ja jääkarhut hukkuu. Sitäkään kukaan ei voi kieltää. Mikäli tutkijoita uskoo, maapallon tila heikkenee huomattavasti vuoteen 2050 mennessä, jos ihmiset jatkavat nykyistä elämäntapaansa. Lajien sukupuutto, tehotuotanto, ekosysteemien katoaminen, ympäristön saastuminen, ihmisten kulutustavat, väestönkasvu ja ilmastonmuutos. Keksisin loputtomiin syitä, miksi maapallon tilanne on huolestuttava ja miksi en halua tänne enää yhtään enempää ihmistä. Onhan tää planeetta nyt oikeesti tosi paska keissi. 

Muutamien terveydellisten syiden vuoksi en ole edes varma, olisiko mun järkevä hankkia lapsia. Vahvasti periytyvät sairaudet kun on suhteellisen ikäviä, enkä tiedä kestäisikö mun moraali sitä, että minä olisin jollain tasolla syypää oman lapseni sairastumiseen. Enkä edes tiedä voinko itse saada lapsia. Monet tuntuvat ajattelevan, että se on itsestäänselvyys. Ei se ole.

Lopulta kaikista eniten omaan lapsettomuuspäätökseeni vaikuttaa se, etten vain yksinkertaisesti nää tulevaisuutta, jossa minulla olisi omia lapsia sisältävä perhe. Olen kuullut loputtomiin lauseita "kyllä sitten kun sun biologinen kello alkaa tikittää" ja "olet niin nuori edes miettimään tuota asiaa", mitkä kerta toisensa jälkeen vaan suoraan sanottuna vituttavat. Ne tuntuvat siltä, ettei minulla saisi olla omaa päätöstä kehostani ja elämästäni, vaan pitäisi vain mennä valtaosan mukana niiden yhteiskunnan normien mukaisesti. Ihan kuin elämäni ei voisi olla kokonainen ilman sitä, että olisin vaginastani pullauttanut yhden olennon tähän maailmaan lisää. 

Luin aamulla Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksen tästä asiasta (klik) ja siitä inspiroituneena päätin avata myös oman suuni. Nämä ovat isoja asioita, enkä koe olevani mielipiteeni kanssa yksin. Nämä ovat myös todella henkilökohtaisia asioita ja tämä teksi onkin luultavasti yksi henkilökohtaisimmista mitä olen koskaan kirjoittanut. Mun mielestä asioista on kuitenkin tärkeä puhua, vaikka ne olisivatkin vaikeita. 

Summa summarum, minä en halua lapsia. Ja se on ihan okei. 

5/04/2017

MAJOITTUMINEN TUNTEMATTOMIEN IHMISTEN KANSSA REISSUSSA - MILLAISTA SE ON?


Kööpenhaminan reissulla majoituin ensimmäistä kertaa dormissa, jossa oli siis 12 ihmiselle paikka nukkua. Ei se jännittänyt, mutta en vain tiennyt mitä siitä voisi odottaa. Budjettireissaajalle dormissa nukkuminen on ehdottomasti paras vaihtoehto, koska sillä säästää oikeesti tosi paljon. Mulle viisi päivää tuolla maksoi satasen ja muutaman euron siihen päälle, mikä ei mun mielestä ole kovinkaan iso summa hyvästä yöpaikasta. Ainakin jos vertaa hotelleihin.

Mulla oli huonetovereina 11 miestä, tosin yhtenä yönä sain nauttia erään kiinalaisen tytön seurasta. On tietty erikseen mimmien ja jäbien dormeja, mutta mulle ei ollut asialla mitään väliä, joten otin vaan mixed roomin, mihin pystyi majoittumaan sukupuolesta riippumatta kuka vain. Oli tosi kivaa ja suhteellisen rauhallista. Muutamien tyyppien kanssa ystävystyttiin ja erään huonekaverin kanssa käytiin jopa yhdessä bailaamassa. Mulla sattui hyvä tuuri, joskin eräs miehistä kehitti muhun jonkun suunnattoman rakkauden. Se oli vähän kiusallista, mutta siitä selvittiin. Tosin, se edelleenkin lähettelee mulle tekstareita.

Kaiken kaikkiaan suosittelen dormissa majoittumista tosi paljon, varsinkin jos ei ole mitenkään erityisen mukavuudenhaluinen. Huoneissa on kuitenkin kaapit, (kannattaa muistaa se lukko ottaa mukaan matkaan, sillä mä melkein unohdin sen..) joihin tavarat saa turvaan muilta. Ei siis tarvinnut pelätä varastelua tai mitään muutakaan. Tietenkin joillekin ihmisille on helpompaa nukkua kuorsaavan kuoron vieressä ja joillekin vaikeampaa. Mä koin sen kuitenkin aika helpoksi, koska olin aina yöllä niin väsynyt, että uni tuli heti. Ainoana miinuksena oli tietenkin se, että eli aika pitkälti muiden päivärytmissä. Yöllä tullessa takaisin huoneeseen, ei voinut laittaa valoja päälle, vaan kännykän valossa piti yrittää etsiä hammasharjat ja muut. Aamulla heräsi aikalailla silloin kuin muutkin.

Oli kuitenkin erittäin kivaa ja dormissa majoitun kyllä jatkossakin! Isot suositukset Urban Houselle, joka sijaitsee kävelymatkan päässä keskustasta, on täynnä hyvää porukkaa ja erilaisia huoneita! 

5/02/2017

BLOGIMAAILMA PELOTTAA, ONKO SE PILALLA?


TAKKI: Kämppikseltä varastettu, eli luultavasti Uffista REPPU: Marimekko KENGÄT: Vans HAME: ????

Sinä aikana kun olen pitänyt blogia, (ja ottanut säälittäviä asukuvia tai ainakin niiden yrityksiä) koko blogimaailma on muuttunut täysin. Ei sillä, ettenkö nauttisi suunnattomasti niistä kauniista kuvista, jotka näyttävät olevan suoraan muotilehdestä repäistyjä. En jaksa kuin nostaa hattua niille, jotka niitä jaksavat viikosta toiseen taikoa tänne internetin maailmaan. Viimeistellyt asut ja täydelliset sijainnit näyttää kuvissa ihan jumalattoman kauniilta ja niitä on ihana katsoa. Mua kuitenkin häiritsee ja mietityttää ne jollain tavalla suuresti. Enkä taida olla ainoa. 

Mä aloin lukemaan blogeja melkein kymmenen vuotta sitten sen takia, että niiden avulla oli kiva kurkata toisten elämään. Oli kiva nähdä mitä vaatteita he pukivat jonain päivänä töihin ja oli mielenkiintoista katsella jonkun ihmisen elämää vähän kuin ikkunan läpi. Kuulostaa aika hullulta stalkkerilta, mutta sehän on yksinkertaisesti se syy, miksi jotkut blogit menestyvät ja jotkut eivät. Ihmisiä pitää kiinnostaa se henkilö. Se on myös tärkein tekijä mikä saa minut lukemaan blogeja. Ei ne täydelliset kuvat ja uskomattomalta vaikuttava elämä, vaan persoona sen kaiken takana. 

Blogimaailma on nykyään niin siloteltu, että se luo tietenkin paineita. Lukijoille, mutta myös kirjoittajille. Totta kai pitää omistaa medianlukutaitoa ja ymmärtää, ettei kenenkään todellinen elämä näytä samalta kuin blogin tai instagramin virheettömissä kuvissa. Mua kuitenkin huolestuttaa se, että jos mulle tulee niistä välillä edelleen jonkinlainen alemmuuden tunne, niin millainen tunne niistä olisi tullut mulle 12-vuotiaana? Mä kuitenkin opiskelen media-alaa ja olen kasvanut blogien parissa. Mun pitäisi kyllä tiedostaa niiden valheellisuus täysin. 

Millainen tunne niistä tulee nyt 12-vuotiaille? Tajuaako ne, ettei suosituimmat muotibloggaajat aina näytä virheettömiltä? Näkeekö ne sen, että jotkut muokkaavat kuviaan todella rajulla kädellä? Miten paljon koko blogimaailma muokkaa niiden lapsien itsetuntoa ja kauneuskäsitystä? Tuleeko niille se fiilis, että niidenkin pitäisi pumpata huulet täyteen ja laittaa täytettä silmäryppyihin heti kun siihen vain on mahdollisuus?

Se, miten media tekee itsetuntopaineita ei ole mitenkään uusi asia. Kuitenkin mitä enemmän olen seurannut bloggaajia, jotka esimerkiksi Youtuben kautta ovat saaneet niitä hyvin pieniä ihmisiä seuraajikseen, olen miettinyt asiaa paljon enemmän. Hyvin pienillä ihmisillä kun on tapana idolisoida toisia ihmisiä. Sillon kun idolisoi, tulee sokeaksi sen toisen ihmisen tekemisille. Näen kuitenkin bloggaajat ja julkkikset huomattavasti eri asioina mitä tähän asiaan tulee, koska on paljon helpompi ymmärtää Kylie Jennerin elämän olevan suhteellisen epänormaalia ja hänen kuvansa julkisuudessa todella kapeaksi. Bloggaajat ja vloggaajat ovat kuitenkin helposti lähestyttävämpiä ja samaistuttavia henkilöitä, joten uskoisin niiden elämästä tulevan paljon helpommin tietynlaisia paineita kuin Kardashianien. Eihän ne ole miljonäärejä ja koko maailman tuntemia henkilöitä. Ne ovat vain suomalaisia ihmisiä jotka kuvaavat ja kirjoittavat.  

En todellakaan sano, että täydelliset asukuvat, instagramin hienosti asetellut ruokakuvat ja muka rennosti pellavalakanoissa pötköttely olisivat mitenkään vahingollisia muille ihmisille. Mä tykkään katsoa niitä ja varmasti moni muukin tykkää. Mua vain pelottaa se, että miten paljon pidemmälle blogien silottelun voi viedä. Milloin näistä katoaa se alkuperäinen idea, vai onko se jo kadonnut?

Näissä kuvissa mun anorakki on niin tiukasti kiinni, että mun kaksoisleuka näyttää aika mielettömältä ja pää laatikolta. Vikassa kuvassa mulla on muovipussissa soijatikkuja, joita olin metsästänyt pakastealtaista viikkoja. Ne teki mut tosi onnellisiksi. Tältä minä näytän ja minussa on aika paljon virheitä. Mut hei, kenessäpä meissä ei olisi? 

KUVAT: Joanna Suomalainen
© nelli kenttä. Design by FCD.